Elämänsanalaisuus
lestadiolaisuuden suuntaus / From Wikipedia, the free encyclopedia
Elämänsanalaisuus on vanhoillislestadiolaisuudesta irronnut kristillinen uskonsuunta. Nimitys on peräisin suuntauksen julkaisemasta Elämän sana -lehdestä. Ryhmää kutsutaan myös pappissuuntaukseksi. Elämänsanalaisilla oli Suomessa aikoinaan oma yhdistys nimeltä Laestadius-seura, joskin se lakkautettiin 2000-luvulla vähentyneen toiminnan takia. Ruotsin elämänsanalaisilla eli norbergilaisilla on yhdistys nimeltä Sveriges Kristna Fridsförbund (SKF), jonka perustivat vuonna 1953 ne ruotsalaiset vanhoillislestadiolaiset, jotka olivat tyytymättömiä leskisläisten haltuun joutuneeseen Laestadianska Missionsstyrelseen.[2] Elämänsanalaisuus sai kannatusta Ruotsissa, Norjassa, Unkarissa ja Suomessa.[3][4] Elämän sana -lehden painos oli parhaimmillaan noin 2 200.[5]
Vuonna 2012 elämänsanalaisten määräksi arvioitiin 300 henkilöä koko maailmassa, joten se oli kymmenenneksi suurin lestadiolaisryhmä maailmassa, ja määrä oli säilynyt vuoden 2001 jälkeen samana.[6][7] Elämänsanalaisuuteen meni myös Norjan "rauhanyhdistys" eli Norske Kristne Fredsforening Norjan vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksessa vuonna 1960–1961[8]. Norjassa vain joitakin harvoja jäi hajaannuksen jälkeen samaan uskonymmärrykseen Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen eli SRK:n kanssa.[9] Norjan elämänsanalaisten pääpaikka on ollut perinteisesti Evenesissä.[10]
Elämänsanalaisuuden perustajina ja alkuvaiheen johtajina voidaan pitää Suomessa Leonard Pietari Tapanista, ja Ruotsissa SKF:n silloista puheenjohtajaa Paul Norbergia. Ruotsissa norbergilaisuus (SKF) erkani Ruotsin vanhoillislestadiolaisuudesta oikeastaan jo 1957–1959, ja siihen kuuluneet liittyivät vuonna 1960 elämänsanalaisuuteen, joka erkani vanhoillislestadiolaisuudesta Suomessa vuonna 1960. SKF:n ja Suomen vanhoillislestadiolaisten välit katkesivat lopullisesti tammikuussa 1961.[11]