Skandinaavien varhaiset Grönlannin siirtokunnat
From Wikipedia, the free encyclopedia
Skandinaavien varhaiset Grönlannin siirtokunnat olivat olemassa noin vuodesta 985 vuoteen 1420 saakka. Viikinkiaikaiset norjalaiset uudisasuttajat perustivat tapposyytteitä pakoilleen Erik Punaisen johdolla kaksi siirtokuntaa vuoden 986 jälkeen.[1] Ilmasto oli silloin suunnilleen samanlainen kuin nykyäänkin.[2] Siirtokunnat olivat silloin leudolla, paikoin viheriöivällä Grönlannin eteläisellä länsirannikolla. Suojaisissa vuonoissa saattoi pitää karjaa,[3] ja merellä voitiin pyydystää mursuja ja hylkeitä sekä maalla metsästää. Noin vuonna 1001 Leif Erikinpoika toi kristinuskon saarelle, ja Grönlanti sai 1100-luvulla jopa oman piispanistuimen. Lopulta Grönlannissa asui ainakin 3 000 skandinaavia.[4]
Ei tiedetä tarkoin mikä hävitti siirtokunnat suunnilleen vuosien 1350–1450 välillä. Syyksi on arveltu ilmaston viilenemistä, minkä vaikutusta tehosti karjan laiduntamisen aiheuttama eroosio.[5] Kylmä ja laidunten huononeminen olisi pilannut sadon ja ehkä muuttanut merestä ja maalta pyydettävien eläinten kulkureititkin. Muiksi syiksi on monesti mainittu inuitien tai merirosvojen hyökkäykset tai vapaaehtoisen poislähdön. Siirtokunnat olivat raunioina, kun tanskalaiset lähetyssaarnaajat tulivat saarelle vuonna 1721.