Ali ibn Abi Talib
From Wikipedia, the free encyclopedia
Ali ibn Abi Talib, myös pelkkä Ali[1], (arab. علي بن أبي طالب, ‘Alī ibn Abī Ṭālib, noin 600 Mekka – 661) oli islamin perimätiedon mukaan profeetta Muhammadin ottopoika, vävy, hänen serkkunsa ja neljäs kalifi. Ali valittiin kalifiksi vuonna 656. Hänen valtakaudellaan kerrotaan käydyn sisällissota, joka päättyi Alin murhaan.[2] Ali vaihtoi Irakin Kufan muslimivaltakunnan pääkaupungiksi Medinan asemasta.[1]
Šiialainen perimätieto kertoo, että Muhammed nimitti Alin seuraajakseen Ghadir Kummissa ollessaan jäähyväispyhiinvaelluksella. Sen jälkeen Muhammed sai viimeisen ilmoituksensa ("Tänään olen tehnyt teidän uskontonne täydelliseksi", Koraani 5:3) ja näin islam oli valmis. Šiialaisuuden mukaan Ali ("ylevä") on islamin hengellinen johtaja ja ensimmäinen imaami. Hänestä tuli Muhammadin vävy, kun hän nai tämän tyttären Fatiman. Heille syntyi pojat Hasan ibn Ali ja Husain ibn Ali, joista tuli myöhemmin toinen ja kolmas imaami.[2] Molemmat veljekset surmattiin. Ali surmattiin vuonna 661 hänen ollessa matkalla rukoilemaan Kufan moskeijaan.[1] Alin hauta on Najafissa.[1]
Alaviittien mielestä Ali on ainoa jumala,[3][4][5] ja hän opetti Koraanin Muhammadille.[6] Alin saarnat, kirjeet ja opetukset on koottu Nahj al-Balaghaan -teokseen, joka on edelleen tärkeä shiiamuslimeille.[1]