Kongon demokraattisen tasavallan yleisvaalit 2018
From Wikipedia, the free encyclopedia
Kongon demokraattisen tasavallan yleisvaalit 2018 järjestettiin Kongon demokraattisessa tasavallassa 30. joulukuuta 2018. Vaaleissa valittiin presidentti, 500 kansankokouksen edustajaa sekä 715 piirikuntaneuvostojen edustajaa.[1]
| |||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||
Alustavat vaalitulokset oli tarkoitus julkaista 6. tammikuuta 2019 ja lopulliset tulokset 15. tammikuuta, ja presidentin oli määrä astua virkaan 18. tammikuuta, mutta 5. tammikuuta tulosten ilmoitettiin viivästyvän, sillä vasta puolet äänestyslipukkeista oli saatu kuljetettua ääntenlaskijoille.[2] 10. tammikuuta maan vaalikomissio julisti UDPS-oppositiopuolueen ehdokkaan Félix Tshisekedin vaalien voittajaksi.[3][4] Toiseksi tullut Martin Fayulu väitti vaalituloksia väärennetyiksi ja ilmoitti valittavansa asiasta maan perustuslakituomioistuimeen.[5] Maan vaikutusvaltainen katolinen kirkko ja sen 40 000 vaalivalvojaa ovat ilmoittaneet epäilevänsä tuloksia ja uskovansa Fayulun todellisuudessa voittaneen vaalit.[4] Monet ovat myös epäilleet Kabilan ja Tshisekedin tehneen kulissien takana sopimuksen vallanvaihdosta.[6]
Kongon demokraattisen tasavallan perustuslain mukaan istuvan presidentin Joseph Kabilan toisen ja viimeisen kauden olisi tullut päättyä jo joulukuussa 2016.[7] Yleisvaalit oli alun perin tarkoitus järjestää 27. marraskuuta 2016, mutta ne viivästyivät. Viranomaiset lupasivat tällöin järjestää vaalit vuoden 2017 loppuun mennessä. Tämäkään lupaus ei toteutunut, ja sekä maan sisäisen että kansainvälisen paineen vaikutuksesta lopulliseksi vaalipäiväksi päätettiin 23. joulukuuta 2018. Niitä jouduttiin kuitenkin siirtämään viikolla vaalimateriaalin ja tuhansien sähköisten äänestyskoneiden tuhouduttua tulipalossa maan pääkaupungissa Kinshasassa.[8] Vuodesta 2001 lähtien hallinneella presidentti Kabilalla ei maan perustuslain nojalla ollut mahdollisuutta kolmanteen kauteen. Kabila ja hänen puolueensa PPRD kannatti vaaleissa maan entistä sisäministeriä Emmanuel Ramazani Shadarya, joka osallistui muodollisesti itsenäisenä ehdokkaana.[9]
Presidentti Kabila on luvannut suorittaa vallanvaihdon rauhanomaisesti. Kyseessä on Kongon demokraattisen tasavallan ensimmäinen demokraattinen vallanvaihto maan itsenäistyttyä Belgiasta vuonna 1960.[6]